Olen Milarka Remander. Teoksissani näkee monesti fantasia aiheita ja haluan yhdistää taidetta luontoon. Työskentelen myös fantasia kirjoituksen parissa, johon teen kuvitusta.
Teoksissani pyrin luomaan valon ja varjon kontrastia. Yritän toteuttaa teoksiani monella eri tekniikalla ja tekniikoita sekoittamalla. Kokeilen mielelläni kaikkea uutta. Yritän myös
sijoittaa taidetta eri tavalla luontoon ja ympäristöön.

Tulevaan kevätnäyttelyyn kaapelitehtaassa 2023 minulta tulee esille grafiikka vedoksien ja veistoksien kokoelma. Kokonaisuuden nimi on Kiuru. Kiuru nimessä on salaperäisyyttä ja symboliikkaa. Nimeni Milarka, tarkoittaa englannin slangiksi minun kiuruseni (my lark).
Grafiikka vedoksia on tällä hetkellä yhteensä kuusi: ” Valon lähde “, Luonnoton”, ”Yö-päivän tasaus”, ”Ylös-alaisin”, ”Utuinen” ja ”Yö”. Tekniikkana ne ovat monotypiaa, yhdistettynä hieman kuivaneulaa ja siksi uniikkeja. Teokset ovat mielen maisemakuvia, joissa on hullunkurisuutta ja luonnottomuutta ja silti ne vaikuttavat tutuilta ja osalta maisemaa.

Lisäksi yritän tehdä japanilaisella tekniikalla vesiväripuupiirroksen. Opin tekniikan vasta äsken, joten en ole varma, tuleeko valmistuvasta työstä näyttelyn arvoinen. Se jää yllätykseksi. Veistoksia on tällä hetkellä yksi valmis työ, jonka tein ollessani vaihto-oppilaana Kreetalla. Tekniikka on raku tekniikalla tehty ”Kiuru” veistos. Siihen olisi tarkoitus lisätä ruukku, johon tulisi Kiurun lisäksi kasvi asetelma ja Kreetan rannalta keräämäni simpukat ja erikoiset kivet. Ruukku on keraaminen veistos joka, esittää isokokoista tuomen lehteä. Lisäksi aion tehdä myös ison kiuru veistoksen, joka on tehty kierrätys savesta. Kuitenkin pohdinnassa on muitakin vaihto ehtoja ja jää nähtäväksi, miten ne sijoittuvat näyttelyn tilaan…

Minua kiinnostaisi tulevaisuudessa tehdä tutkielman kaltainen näyttely, jossa ilmenisi lohikäärmeiden historiaa, uskomuksia ja taruja lohikäärmeistä eri maissa ja kulttuureissa. Minulla on monenlaisia ideoita enkä malta odottaa, että saan jakaa taidettani kanssanne näyttelyssä.