Tervehdys! Olen Elena, elämästä ja sen tunneväreistä kiinnostunut 21-vuotias taiteilija. Työskentelen pääasiassa maalaten ja piirtäen. Kontrastit, herkät aiheet, värileikit ja haaveileva harmonia ovat inspiraationi suola. Yhdistän mielelläni kuvalliseen taiteeseen välillä musiikkia tai runoutta, ja tutkin näiden taiteen alueiden vuorovaikutusta keskenään.

Teokseni Pieni rakas kertoo ihmisestä elämän tunteiden ja kokemusten myllerryksessä. Se kertoo oikeastaan sinusta. Mitä tunnet ja koet katsoessasi tätä teosta, sitä kai myös katselemasi hahmo tuntee ja kokee. Ehkä me kaikki kannamme sisällämme tällaista tunnehahmoa, pientä rakasta, joka kaipaa ja tarvitsee myötätuntoa ja myötäiloa elämän eri vaiheissa.

Teos on koottu kokonaisuudeksi harsomaisessa verhossa roikkuvilla grafiikan kuivaneulavedoksilla sekä lattialla lojuvilla saviveistoksilla. Varo, ethän astu päälle -kyltti olisi ehkä tarpeen, mutta kaipa kukaan ei muutenkaan astuisi pienen ihmisen päälle, vaikka se ehkä kengän alle mahtuisikin. Teoskokemusta voi laajentaa tai latistaa kuuntelemalla kuulokkeilla pianosävellystä, jonka olen omistanut juuri tälle teokselle ja juuri sinulle, tässä ja nyt.

Koen tämän teoksen olevan osa kestoprojektiani, jossa piirrän ja tutkin tämän saman tunnehahmon kokemuksia elämästä poimimalla tuntemuksia omasta tai jonkun toisen elämästä. Tässä keskityn eritoten ihmisen pienuuteen elämän äärellä.