Kuvataide on ollut minulle aina tärkeä ilmaisun keino. Usein luon tiedostamatta tunnelmista, joita koen sillä hetkellä. Jälkikäteen tarkastellessani teosta voin kuitenkin huomata syvempiä merkityksiä. Tästä syystä symboliikka on toistuva ilmiö teoksissani. Joskus ne ovat harkittuja ja tahallisia, toisinaan alitajunta tekee kepposen ja tuo ilmi asioita, joita en ollut osannut kohdata itsekseni. 

Minua on aina kiehtonut sisäelimet ja olenkin niitä käyttänyt usein teoksissani. Olen halunnut kuvata ne herkkänä ja kauniina asiana, enkä brutaalina ”lihakimpaleena”. Ne ovat kuvastaneet minulle uusia tunteita, joita olen halunnut pitää piilossa, kuten sisäelimet ihon alla. Olla tuntematta. Siitä huolimatta ne tuli pikkuhiljaa uskaltaen pinnalle käsiteltäviksi, ilmentyen näkyviksi. Toinen toistuva aihe on kasvikunta. Ne kuvastavat minulle elämää, ilmaa, toivoa ja henkeä.

Käsittelen usein itseäni omakuvien kautta. Voisin jopa sanoa, että se on mielekkäin aiheeni, sillä opin itsestäni joka kerta jotain uutta. Olen muuttunut todella paljon viimeisen neljän vuoden aikana terapian seurauksena. Se on ollut hyvää muutosta, mutta samalla tuskallista. Pääsen omakuvien kautta tutkimaan omaa sisäistä kuohuntaa, pelkojani ja halujani. Se on ollut eräs tapa tarkastella identiteettiäni, sillä se on aika ajoin ollut hukassa.

Koen tekemisen aina terapeuttisena. Sillä hetkellä, ei ole muuta kuin minä ja teos. Kaikki muut asiat katoavat tyystin. Olen usein sanonutkin,että minä olen vain väline, jota teos käyttää tullakseen olemassaoloon. Minulla on loppuen lopuksi vähän sanottavaa, siitä millaiseksi teos muodostuu. ”Heillä” on oma persoonansa. Teoksen synty alkaa usein tarinasta tai sisällöllisestä lähtökohdasta, mutta ottaa siivet alleen ja muuttuu mielensä mukaan. Koenkin että työn päästessä vauhtiin, käyn vuoropuhelua materiaalien ja värien kanssa.

Luontevinta minulle on tehdä esittävää taidetta piirtäen suureen kokoon. Rakkaimmaksi työskentelyvälineeksi on paljastunut hiili ja kuivapastellit. Olen myös viime aikoina tehnyt paljon öljypastelleilla ja työskentelen myös käyttäen puupiirrosta sekä vesivärejä.

TEOSKOKONAISUUDEN ESITTELY: